Anna Ystävänpäivä lahjaksi omaa aikaa ja rauhaa

The modern world Oasis

Towards Stillness within

"Kun keho saa olla rauhassa, mieli seuraa perässä".
Floasis on paikka, jossa keho ja mieli palaa luonnolliseen lepotilaan.
Kellunta ei vaadi osaamista tai keskittymistä – riittää, että varaat oman hetkesi.

Miksi Floasis Kelluntakeidas?

Moni meistä elää jatkuvassa vireystilassa.
Ajatukset eivät pysähdy, keho ei ehdi palautua ja oma aika jää muiden asioiden jalkoihin.

Floasis on luotu hetkiä varten, jolloin mikään ei vaadi sinulta mitään.

Liity seuraamme ja anna meidän auttaa sinua löytämään rauha kiireisen arjen keskellä.

Huolehdi itsestä tekemättä mitään

Rentoutuskellunnassa kehosi lepää painottomana, hiljaisuudessa ja lämmössä. Aistit saavat levätä, hermosto rauhoittua ja mieli hellittää otteensa.

Monille tämä on ensimmäinen hetki pitkään aikaan, jolloin ei tarvitse olla tavoitettavissa, tehokas tai valmis.

Kellunnan jälkeen voit viipyä hetken lämmittävän juoman äärellä. Tarjoamme sinulle kupillisen kahvia, teetä tai Floasiksen omaa raakakaakaota, joka kuuluu aina kellunnan hintaan.

Istu. Hengitä. Ole.
Tämä on sinun hetki palautua, levätä ja tulla takaisin itseesi.

Älä usko meitä... Kokeile itse kellunan vaikutukset!

Kellunnan ansiosta nukuin paremmin kuin koskaan. Syvä rentoutuminen auttoi minua saavuttamaan levollisen unen.
Rosa U.
Kellunnan jälkeen lihasjännitykseni olivat poissa ja tunsin oloni paljon kevyemmäksi. Tämä on täydellinen tapa rentoutua fyysisesti.
Marja M.
Kellunta auttoi minua pääsemään syvään rentoutumisen tilaan, jossa mieleni rauhoittui ja tunsin stressin häviävän.
Jannika L

Mitä kellunta voi tuoda arkeesi:

Hermosto rauhoittuu – ilman että yrität
Kun keho pääsee painottomuuteen ja hiljaisuuteen, se alkaa laskea kierroksia itsestään.

Uni syvenee ja olo kevenee
Kellunnan jälkeen nukahtaminen on usein helpompaa ja uni syvempää.

Pää hiljenee ja ajatukset selkeytyvät
Kun ulkoinen ärsyke katoaa, mieli saa hengähtää. Moni kuvaa kokemusta paluuksi itseensä.

Omaa aikaa – oikeasti
Ei puhelinta.
Ei vaatimuksia.
Ei rooleja.
Kellunnassa et ole kenellekään mitään.

Keho ja mieli palautuvat yhdessä
Kellunta ei vaikuta vain yhteen asiaan. Se koskettaa kokonaisuutta – kehoa, unta, stressitasoja ja mielen selkeyttä.

Keho muistaa, miltä tasapaino tuntuu
Arki vie helposti kehon epätasapainoon. Kellunta palauttaa siihen tilaan, jossa lepo, palautuminen ja energia virtaavat vapaammin.

Kelluntaan  varataan 120 minuuttia aikaa, josta itse kellunta kestää 60 minuuttia.

Kellunnan jälkeen voit jatkaa rentoutumista viihtyisässä loungessamme,  nauttien laadukkaasta kahvista, kaakaosta tai teestä. Loungessa voit viipyä  rauhassa, nauttien kellunnan jälkeisestä euforisesta olosta tai vain  tunnelmasta nauttien.

Olemme sitoutuneet tarjoamaan sinulle kokonaisvaltaisen ja rentouttavan kokemuksen, joka ulottuu kelluntasession ulkopuolelle.

Usein kysytyt kysymykset

Älä epäröi ottaa meihin yhteyttä mikäli kaipaat lisätietoa tai jokin askaruttaa!

Voinko tulla ystäväni kanssa kellumaan?

Kyllä voit! Itse asiassa vaikka useamman ystävän. Floasikselta löytyy 5 erillistä kellunta huonetta, kerää ystäväsi kasaan ja tulkaa viettämään yhteistä aikaa rentouttavan kellunan parissa.

Opas ensikellujille

“Voiko sinne hukkua?”, “Entä jos en osaa rentoutua?”, “Mitä jos mulla on ahtaanpaikan kammo ?” Kirjoitimme ensikellujan oppaan sinua varten – jotta ensimmäinen kokemuksesi olisi rauhallinen, turvallinen ja nautinnollinen.

Lue Blogi kirjoituksemme täältä: Ensikellujan opas

Kuinka kauan lahjakortti on voimassa?

Lahjakorttien voimassaoloaika on 3kk

Miten ostan digitaalisen lahjakortin?

Digitaaliset lahjakortit voit ostaa suoraan verkkosivujemme Prepaid-kortit-osiosta. Oston jälkeen olethan yhteydessä meihin sähköpostitse tai puhelimitse, niin toimitamme lahjakortin sähköpostiisi.

Miten ostan fyysisen lahjakortin?

Fyysiset lahjakortit voit ostaa toimipisteeltämme. Olemme avoinna ajanvarauksella, joten varmistathan ajan soittamalla tai lähettämällä meille sähköpostia.

Kelluminen kuukautisten aikaan?

Kuukautisten aikana kellunta on yleensä turvallista, kunhan noudattaa samoja hygieniaohjeita kuin esimerkiksi uidessa. Suosittelemme tamponin tai kuukupin käyttöä session aikana, jotta hygienia säilyy. Voit suojata tamponin narun vaseliinilla, jotta suolavesi ei imeytyisi siihen (Vaseliini löytyy jokaisesta kelluntahuoneestamme, tarjoamme sitä myös pienten naarmujen suojaamiseen).

On tärkeää muistaa, että henkilökohtainen hygienia ja mukavuus ovat ensisijaisia, joten valitse sinulle parhaiten sopiva tapa hallita kuukautisiasi. Suolaiseen kelluntaveteen ei pääse haitallisia bakteereja korkean suolapitoisuuden vuoksi, mikä tekee ympäristöstä luonnostaan steriilin.

Kellunta voi tarjota merkittäviä etuja kuukautisiin liittyvän epämukavuuden hallintaan, erityisesti stressin, kipujen ja turvotuksen lievittämiseen.

Lihaskipujen lievittäminen: Kellunta helpottaa erityisesti lihaskramppeja ja alavatsakipuja, jotka liittyvät kuukautisiin. Epsom-suola, joka sisältää magnesiumsulfaattia, imeytyy ihon läpi ja rentouttaa lihaksia sekä auttaa kehoa poistamaan nestettä, mikä voi lievittää turvotusta ja kramppeja​

Stressin vähentäminen
: Kuukautisten aikana monet naiset kokevat lisääntynyttä stressiä ja ärtyneisyyttä. Kellunnan meditatiivinen ja sensorisesti rajoitettu ympäristö auttaa alentamaan kortisolitasoja ja tukee syvää rentoutumista, mikä voi tasapainottaa hormonaalisia muutoksia ja vähentää ahdistusta​

Parantunut unenlaatu: Kellunnan rentouttava vaikutus voi parantaa unen laatua, mikä on erityisen hyödyllistä niille, jotka kärsivät unihäiriöistä kuukautisten aikana. Hyvä uni voi auttaa kehoa palautumaan paremmin ja vähentää kuukautisten oireita, kuten väsymystä ja mielialan vaihteluita​.

Kokonaisuudessaan kellunnan tuomat edut, kuten rentoutus, kivunlievitys ja parempi unenlaatu, voivat tehdä siitä hyödyllisen menetelmän kuukautisiin liittyvän epämukavuuden hallitsemiseksi.

Kenelle parikellunta sopii?

Parikellunta on ainutlaatuinen tapa kokea kellunta yhdessä toisen henkilön kanssa. Suosittelemme parikelluntaa erityisesti niille, joilla on jo aiempaa kokemusta kellunnasta. Aistien ärsykkeettömyys, joka on yksi kellunnan keskeisistä elementeistä, voi helposti häiriintyä, jos kyseessä on ensimmäinen kerta. Kokeneille kellujille parikellunta voi kuitenkin tarjota syvällisemmän ja yhteisöllisemmän kokemuksen.

Lisäksi parikellunta on erinomainen vaihtoehto henkilöille, joilla on voimakas ahtaanpaikankammo. Kumppanin läsnäolo tankissa voi antaa tarvittavaa tukea ja turvallisuuden tunnetta, jolloin kelluntakokemus on helpompi kokea ja siitä voi nauttia

Miten löydän perille?

Floasis keidas sijaitsee Limingantullissa osoitteessa Alasintie 10 A. Meidän oma sisäänkäyntimme löytyy rakennuksen kaupungin puoleisesta väliköstä, astu vain portaat alas ja saavut keitaalle (Ruoto erätarvikeliikeen ja Puustellin väilissä).

Tilojen edessä on Floasiksen asiakkaille varattuja P-Paikkoja. Omat asiakaspaikkamme ovat Ruoto - erätarvikeliikkeen oven oikealla puolella. Saman rakennuksen vastakkaisessa päädyssä sijaitsee mm. Hop Lop ja Fitness24/7

Ahtaanpaikan kammo?

Yleisin kuulemamme huolenaihe on kysymys ahtaanpaikankammosta.

Käyttämämme kelluntatankit ovat sisältä todella avaria ja lisäksi kelluntatankit on suunniteltu niin, että voit itse säätää olosuhteita tarpeidesi mukaan. Voit esimerkiksi jättää kannen avoimeksi tai raolleen, jolloin tankki ei tunnu niin suljetulta.

Voit myös halutessasi pitää tankin valot päällä tai pyytää musiikkia taustalle, jos hiljaisuus tuntuu aluksi epämukavalta. Kellunnan tavoitteena on, että tunnet olosi mahdollisimman rentoutuneeksi, joten voit vapaasti säätää asetuksia niin, että ne sopivat sinulle parhaiten.

Tankista pääsee halutessaan helposti ulos ja emme veloita ahtaanpaikan kammon vuoksi keskeytyneestä kellunnasta mitään!

Mitä minun tulee ottaa mukaan kelluntaan?

Riittää että tulet avoimin mielin paikalle. Meillä on valmiina pyyhkeet, shampoo ja korvatulpat. Kellunnan jälkeen somistushuoneesta löytyy Henua luonnonkosmetiikka ehostautumiseen. Et tarvitse uimapukua, kelluntahuone ja tankki ovat täysin yksityisiä.

Mitä on rentotuskellunta?

Rentoutuskellunta tarkoittaa kellumista suolavedessä, jossa painottomuuden tunne auttaa rentoutumaan syvästi sekä kehoa että mieltä.